Odota vielä…

On uusikuu. Vaikka vielä eilen, päivää ennen uutta kuuta ( sanotaan kuulemma mustaksi kuuksi ) mieleni reagoi vanhaan malliin hetkeksi niin tuntuma on jo erilainen. Tänään tunnen voiman kasvavan. Sisäinen ”raivo”, vimma kasvaa ja laajentua kutkuttelee lempeästi. Ulkona pyryttää ja tuiskuttaa eikä vielä kevät näytä merkkejään. Vielä ei ole sen aika.

Aika onkin ollut mietinnän kohteena minulla viime ajat. Kun malttamaton sieluni jo hinkuu päästä toteuttamaan ja tanssimaan täysillä elämän kosmista tanssia, universumi pitää minut vielä kohdussaan. Minun tulee kasvaa ja vahvistua hetkisen. Mutta kuinka kauan? Istun kirjoittamaan. Se on kuitenkin vielä sitä sisäistä työskentelyä, kypsymistä, paikallaan olemista ainakin minulle. Istua paikallaan ja kirjoittaa. Pikkutyttönä kirjoitin päiväkirjaa. Kirjoitin myös nuorena. Aikuisiälläkin. Aloitin jopa kirjan vuosia sitten. Vasta nyt kirjoitan niin että muutkin pääsevät lukemaan. On aikana astua rohkeasti esiin. Kaikin tavoin. Olla ihan kaikkea mitä olen.

Se mitä myös tein paljon lapsena on haaveilu. Jossain kohtaa elämän pettymykset ja raakuus sai minut päättämään ettei moista kannata tehdä. Haaveilla. Parempi se on laittaa tossua toisen eteen ja lapioida vaan koska lunta tulee tupaan eikä se siitä muuksi muutu. Uusi kuuro tuloillaan jo. Siinähän sitten väsytin itseni. Käytiin äärirajoilla. En pahimmassa burn outissakaan myöntänyt tai antanut periksi vaan tarvoin eteenpäin. Ja lapioin. Yhä väsyneempämä. Yhä kuihtuneempana, yhä ilottomampana. Kunnes lopulta tuli vuosi 2020 ja masennuin totaalisesti, sain vihdoin levätä kun uskalsin päästää irti todella ihan kaikesta.

Nyt haaveilen ja isosti. Pieni tyttönen sisälläni kysyy ”ai noinko paljon?” ”Voiko tuokin olla mahdollista?” Ja silmät sädehtii iloa ja innostusta. Hiuksiani ette enää saa tiukalle letille sillä minä olen löytänyt oman vapauden, oman energian, oman sydämen. Ja me haaveillaan tuon villin, nätin, viattoman tytön kanssa tukat hulmuten ja pienin päättävin askelin etenemme kohti niitä unelmia. Jokainen askel astutaan kristalliselle askelmalle luottaen ja laajentuen, mikään ei meitä rajoita. Hengitän syvään. Kiitos talvi ajasta haaveilla, kiitos kun voin vielä istua sylissäsi ja rauhoittua.